“Premium Groupin säätiötiimi on Suomen kokenein”
Tieteen ja taiteen toimijoiden työtä sekä Suomessa että kansainvälisesti edistävä Saastamoisen säätiö arvostaa taloushallinnon kumppanissaan erityisesti asioiden hoitamisen vaivattomuutta. Premium Group huolehtii säätiön kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja palkanlaskennasta. Isommista asioista keskustellaan tarkemmin, mutta perusasioiden tulee hoitua kuin itsestään.
“Premium Groupin ansiosta koko taloushallintomme on pitkälle automatisoitu. Esimerkiksi maksuliikenteen hoitaminen on nyt äärimmäisen vaivatonta. Tiedot päivittyvät kirjanpitoomme nopeasti ja fiksusti, eikä meidän tarvitse enää pyöritellä paperipinoja”, kertoo Petteri Karttunen, Saastamoisen säätiön hallituksen puheenjohtaja.
Karttunen sanoo arvostavansa Premium Groupissa myös yrityksen vahvaa kokemusta säätiöiden taloushallinto- ja lakiasiainkumppanina.
“Premium Groupin säätiötiimi on Suomen kokenein. Sama tiimi toimi vanhan SYPin ja sittemmin Nordea Private Bankin alaisuudessa ennen kuin Premium Group hankki osaamisen itselleen. Pohjoismaiden mittakaavassa näin pitkä kokemus on hyvin ainutlaatuista.”