Miten Ukrainan tukemiseksi annettuja lahjoja verotetaan?

Lahjaverovelvollisuus kohdistuu aina lahjan saajaan, ei antajaan.

Yleensä ukrainalaisten hyväksi annettavat lahjat annettaneen käytännössä yleishyödyllisille yhteisöille. Ne eivät ole saamistaan lahjoista lahjaverovelvollisia, kuten eivät myöskään saamistaan perinnöistä. Näin ollen tällaisista lahjoista ei veroa tule lainkaan maksettavaksi.

Jos lahjan saaja on puolestaan yksityishenkilö tai muu kuin yleishyödyllinen yhteisö, saajan tulee maksaa lahjaveroa Suomeen, mikäli saman saajan samalta antajalta saamat lahjat ovat vähintään 5000 euroa kolmen vuoden aikana. Näin on lähtökohtaisesti myös silloin, kun saaja asuu ulkomailla, jos lahjan antaja asuu kuitenkin Suomessa (joissain tapauksissa jopa molempien asuessa ulkomailla). Tätä pienemmistä lahjoista ei veroa makseta.

Annettuja lahjoja ei voi vähentää lahjan antajan verotuksessa, ei yksityishenkilöllä eikä myöskään yrityksellä. Yleensä vain tulonhankkimiseen liittyvät menot voidaan vähentää verotuksessa ja lahjaan ei lähtökohtaisesti liity tulonhankkimistarkoitusta. Osakeyhtiökin voi kuitenkin lahjoittaa varojaan yleishyödylliseen tarkoitukseen, jos hallitus tai yhtiökokous näin päättää.

Mikäli sinulla on kysymyksiä lahjaverotuksesta, autamme mielellämme!

Aleksi Salminen
Lakimies
+358 50 371 6557

Taru Lumme
Lakimies
+358 50 464 2333